Osallistuva budjetointi 2026
Tule osallistumaan Sastamalan päätöksentekoon!
Muutokset kohteessa "Kiikan Pappilansaaren Pop Up - hyödyntäminen tapahtuma-alueena ja virkistyskäytössä "
Otsikko
- +{"fi"=>"Pappilansaari Pop Up"}
Idean kuvaus
- +["Kiikan keskustasta löytyy hieno luonto- ja kulttuurikohde Pappilansaari, mitä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän tapahtuma-alueena ja virkistyskäytössä.\nPappilansaaressa on Sarkia-Seuran omistamat näyttämö rakennuksineen, kahvilakäytössä oleva suuli ja ulkowc. Romulan Taiteellinen Teatteri esiintyy pääasiassa kesäisin Sarkia-näyttämöllä. Ulkoilijoita alueella on jonkin verran mutta välillä rakennukset ja koko alue on kokenut tosi ikävää ilkivaltaa. Lisääntynyt toiminta on monilla alueilla vähentänyt tätä.\nKiikan nuorisoseuran hakkeessa kartoitetaan ja pilotoidaan alueen mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiseen ja muun käytön ideoimiseen. Kiikan nuorisoseura kutsuu myös muita kiikkalaisia toimijoita yhteistyöhön ja miettimään alueen mahdollisuuksia.\nSuunnitelmissa on järjestää alueella erilaisia tilaisuuksia sekä kesällä että syksyllä. Kesäkuun alussa järjestettävällä Rukkiviikolla aluetta voidaan hyödyntää ainakin onkikilpailun merkeissä ja muutakin käyttöä suunnitellaan. Muita id"]