Osallistuva budjetointi 2026
Tule osallistumaan Sastamalan päätöksentekoon!
Musiikkielämyksiä Lauttarannassa
Kiikan Jokisivun kyläseura ehdottaa kesäkuukausien maanantaille trubaduurityylisiä musiikkiesityksiä kyläläisille. Esitykset kestävät esiintyjästä riippuen noin tunnin tai kaksi kertaa 45 minuuttia, ja osallistuminen on maksutonta. Tilaisuudet yhdistetään kyläseuran kesämaanantai-kahvila tapahtumiin. Tapahtumat ovat avoimia kaikille, mutta mukavia erityisesti niille, joilla ei ole mahdollisuutta matkustaa maksullisiin konsertteihin tai lähteä pitkälle. Tapahtuma luo yhteisen kohtaamispaikan ja elämyksen helposti saavutettavaksi, tuo jotakin odotettavaa. Elävä musiikki vähentää yksinäisyyttä, virkistää kaiken ikäisiä, herättää muistoja ja lievittää stressiä sekä alakuloa. Tilaisuus on oiva tapa lisätä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta, mahdollisuuden tavata muita ihmisiä. Sopii kaiken ikäisille, lisää sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta. Avustusta haetaan kolmeen esiintymiseen, yhteensä 1 200 €
Jaa: