Osallistuva budjetointi 2026
Tule osallistumaan Sastamalan päätöksentekoon!
Suodenniemen yhteispuutarha
Kirkkotien varrella olevalle ”joutomaalle” perustettaisiin yhteispuutarha. Alueen kokonaispinta-ala on n. 1700m2 Suunnitelma koskee osaa kokonaisalueesta Toteutettava yhteispuutarha on yksityisellä maalla ja tähän on saatu omistajilta lupa Ensimmäisenä vuonna alue • peruskunnostettaisiin kyntämällä, äestämällä sekä lannoittamalla hevosenlannalla. kustannus 500€ • alueelle istutettaisiin runsaasti eri aikaan kukkivia kukkasipuleita (n. 4000kpl). kustannus n. 4000€ Istutuksesta tehtäisiin yhteisöllinen tapahtuma, johon voivat osallistua kaikki. Tapahtuma olisi lokakuussa 2026 • Istutettaisiin erilaisia havukasveja, kustannus 500€ • alueelle istutettaisiin myös muita koristepuita ja -pensaita, kustannus 700€. • alueelle tulisi esim. itsetehtyjä hyönteishotelleja (Suodenniemen koulu ja päiväkoti voisi osallistua tähän) • katetta ja suodatinkangasta poluille 1300€ Hankkeen kokonaisbudjetti 7000€ Toteutuksesta vastaa Suodenniemen Maatalousnaiset
Jaa: